Babyshowerit.


Kesään on mahtunut jos jonkinlaista ohjelmaa, on ollut synttäreitä, häitä, ristiäisiä (häitä ja ristiäisiä) ja sitten oli myös babyshowerit. Lukioaikojen paras ystäväni synnyttää elokuun alkupuolella ensimmäisen lapsensa, joten kutsu yllärishowereiden järkkäilyihin tuli tämän siskolta kesäkuun puolella. Ja niin ne yllärit sitten järkättiin, heinäkuun 12.päivä Tampereella. Ja kyllähän se tuleva äiti olikin yllättynyt :)

Luonnollisesti tässä iässä facebook on jo useamman vuoden ajan täyttynyt jos jonkinlaisista hää- ja vauvauutisista, mutta oikeastaan niistä läheisimmistä ystävistä vasta ihan muutama on tähän 'tilaan' itsensä saattanut. Toisaalta, nyt nämä pari vauvallista (tai tulevaa sellaista) kuuluu kyllä niihin tyttöihin, jotka jo silloin lukioikäisinäkin olivat ehdottoman varmoja, että lapsia haluavat. Tällä näiden juhlien päätähdellä oli jo lukiossa jonkinasteen vauvakuume, ja ruotsalaisista tennispelaajia fanittaneena kulki tämä toivelapsi nimellä 'Daniel Bo Gabriel'. Itse en edes asiaa muistanut, mutta olin kuulemma joskus noina vuosina joululahjana ostanut tälle mielikuvituslapselle jopa sellaisen Kummien potkupuvun lahjaksi :'D Voi teinit. No, nyt tulee käyttöä - on kuulemma vieläkin tallessa :D 








Ja kuten kuvista näkyy, ei lapsen sukupuolta ole vielä paljastettu kenellekään, joten osana erilaisia leikkejä toimi myös erilaisten syntymälukujen sun muiden arvailu, sen sukupuolen ohessa. Itse tietenkin veikkasin sitä poikaa, jos se kerta jo lukiossa oli jo 'Daniel'. Saa nähdä kuinka käy. Päivämäärän taisin heittää parilla päivällä eteenpäin (tai taakse, en nyt muista) ja mitoiksi laitoin jotain, mitä olen joskus kuullut vastasyntyneiden olevan. Olen ihan kamalan huono tällaisissa jutuissa, kun en vaan tiedä vauvoista mitään. Olen ihan hyvä lasten kanssa siinä vaiheessa, kun ne osaavat omatoimisesti käydä vessassa. Sitä ennen ei mitään. Sama melkein pätee koiriinkin. Aikuisista koirista tiedän paljon ja osaan omani hoitaa hyvin, mutta Vilin pentuaikoina olin niin pieni, että se vastuu kuului lähinnä niistä asioista äidille. Teté taas tuli aikuisena ja sisäsiistinä, joten se sellainen 'pentukoulutus' on jäänyt ihan kokonaan väliin...

Mutta joo, vauvakutsut siis. Miten sitä aina kääntyykin omat jutut koiriin, kun on puhe vauvoista? Joka tapauksessa showerit oli onnistuneet ja tuleva äiti todella innoissaan ja yllättynyt juhlista. Vaikka itsellä ei minkäänlaista vauvakuumetta ole toistaiseksi ilmennyt, olen enemmän kuin onnellinen omien ystävieni tulevista (ja jo toisille tulleesta) perheenlisäyksestä, koska tiedän heidän siitä jo vuosia haaveilleen. Ja vaikka tuo Heidikin on aina sellainen oman elämänsä sekopää ollut, en voisi kyllä lapselle parempaa äitiä kuvitella. Toivottavasti kaikki menee odotuksen kanssa hyvin loppuun asti ja itse pääsee sitten iloitsemaan ja ihailemaan tuota tuotosta siinä vaiheessa, kun se on maailmaan saatettu. Lapsethan on aivan ihania, niin kauan kun ne ei ole omia ;)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

DIY: ikkunalautojen uudistus

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti