DIY Dreamcatcher / Unisieppari

Ja siitä unisiepparista... Olen halunnut oman unisiepparin todella pitkään, ja aina kun niitä on jossain elokuvissa tai sarjoissa vilahdellut, tämä fiilis on vain vahvistunut. Kyseisiä kapistuksia on olemassa monenlaisia, ihan niinkuin niiden tekijöitäkin. Wikipedia sanoo esineestä seuraavaa:

Unisieppari on pajurenkaasta, lankaverkosta ja höyhenistä tehty Pohjois-Amerikan intiaanien taikakalu, joita myydään matkamuistoiksi ja koriste-esineiksi. Se on alun perin ojibwa-intiaanien perinnettä, mutta 1960-luvun kansalaisuusliike nosti unisiepparin yleisen intiaanikulttuurin tunnukseksi. Nykyisin myös new age -ryhmät valmistavat ja myyvät unisieppareita. Unisiepparin alkuperäinen tarkoitus on suodattaa pahat unet ja ajatukset päästäen lävitseen hyvät unet ja ajatukset, mutta nykyisin se on usein koriste-esine.

Ojibwa-taruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia. 

Pajurenkaasta tehty unisieppari haurastuu ja hajoaa ajan myötä, ja se kuuluu asiaan, sillä myös lapsuus päättyy aikanaan. Jotkut suomalaiset ihmiset uskovat,että ensin pahat unet menevät sulkia pitkin renkaaseen josta se valuu verkkoon ja lopulta keskiosaan jossa ne muuttuvat hyviksi uniksi.

Itselle unisieppari edustaa lähinnä koriste-esinettä, mutta toisaalta tykkään tuollaisista tarinoista erilaisten juttujen takana, joten en yhtään laita pahakseni, jos tämän muutamat painajaisetkin pois veisi. Joskin oma siepparini ei ole tehty pajusta, vaan todella tympeästi rautalangasta, mutta ajatushan se oli tärkein. Ehkä sen pajurenkaankin aika jossain vaiheessa koittaa.


Mitä tuollaisen tekemiseen sitten tarvitaan? Ylemmässä kuvassa on aikalailla kasattuna kaikki enemmän tai vähemmän tarpeellinen. Unisieppareita noin niinkuin ulkonäöltään on ihan yhtä paljon kuin niiden tekijöitäkin, joten vain mielikuvitus on rajana millaisen kapistuksen itselleen haluaa rakentaa, ja siksi sen oman luonnostelu paperille on ihan hyvä ajatus jo ihan materiaalihankintojakin ajatellen. Tuollaisen neljän renkaan sieppariin menee yllättävän monta sulkaa ja helmeä, joten niitä ei voi koskaan olla liikaa. Hanki siis ainakin seuraavia materiaaleja
  • rautalankaa (+ jotain pyöreitä purkkeja, joiden ympärille muotoilla renkaat, ks. alempi kuva)
  • maalarinteippiä
  • paksua lankaa, nauhaa, nahkasuikaleita tms. renkaiden päällysteeksi
  • normaalia ompelulankaa mieluisessa värissä verkon tekemiseen
  • helmiä sekä verkon koristeluun, että sulkien kiinnityskohtiin
  • sulkia/höyheniä
  • helmenpujotusneula

Renkaiden koko ja muoto on helppo saada säännölliseksi kietomalla rautalanka pyöreiden purkkien ympärille.
Muutama kierros rautalankaa riittää.


Kierrä maalarinteippiä muutama kerros rautalangan päälle, jotta rengas saa paksumman ja paremman muodon.

Kierrä lankaa/kangastanauhaa tms. renkaan ympärille ja päättele hyvin.

Pujottele siepparin verkko ompelulangasta neulaa apunakäyttäen. Mitä tiehemmäksi ensimmäisen kierroksen solmut tekee, sitä tiheämpi verkostakin tulee. Jos verkkoon haluaa pujotella matkalle helmiä, kannattaa niiden pujottelu aloittaa jo heti ensimmäisillä kierroksilla, koska verkkoa kiristettäessä ne siirtyvät keskustaa kohti. Pujotteluvaiheessa verkkoa ei kannata liikaa kiristellä, vaan tehdä se vasta lopuksi.  - Tekemällä oppii, itse tein ensimmäisen renkaan verkon varmaan kolme-neljä kertaa, ennenkuin lopputulos miellytti.



Kiinnitä renkaat toisiinsa langalla, johon on pujotettu helmi(ä).
Solmi sopiva määrä sulkia langalla yhteen ja pujota niiden kantoihin helmi tai kaksi jaa sido höyhenniput renkaan alareunaan, sekä molemmilla sivuille hieman keskikohdasta alaviistoon. Höyhenten solmukohdassa helmen sisälle voi laittaa tarvittaessa pienen tipan liimaa, se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jos solmukohta tuntuu tukevalta ilmankin.






Valmis. Unisieppari on helppo valmistaa, mutta kyllä siihen saa aikaa tuhrautumaan, etenkin jos tekee tuollaisen usemman renkaan siepparin. Ja tosiaan tämäkin kuuluu niihin 'harjoitus tekee mestarin'- näperryksiin, sillä ainakin itselläni meni tuon isoimman renkaan verkon ja sen helmien pujotukseen ihan tuhottoman monta kertaa, ennenkuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Mutta tosiaan hiljaa hyvä tulee ja sitten kun vauhtiin pääsee, ei se enää niin hankalalta tunnu :) Tähän mennessä olen väsännyt itselleni tuon ison siepparin ja sellaisen pienemmän lahjaksi ystäväni tyttövauvalle. Siitäkin tuli todella söpö, vaikka olikin vain yhdellä renkaalla toteutettu, laitan kuvia myöhemmin. 

Ja tosiaan jos edullisia omatekoisia joululahjoja miettii, mielestäni unisieppari on erittäin hyvä lahjaidea minkä ikäiselle tahansa, sukupuoleen katsomatta. Kertaalleen kun tarvikkeet hankkii, niistä väsää ajan kanssa yllättävän monta siepparia. Etenkin nykypäivän tavaraähkyssä ja kiireisessä elämänmenossa omatekoiset lahjat saa ihan oman arvonsa... Suosittelen kokeilemaan :)

Kommentit

  1. Wau, oot todella hyvä käsistäsi ja piirtämään (taitoja, jotka voisin ottaa itsellenikin)! :) -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo tosin ei liikaa vaadi kädentaitoja, jos vaan jaksaa näpertää ohjeiden mukaan! :D

      Poista
  2. Hieno! Oispa itelläkin kärsivällisyyttä väkertää samanlainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo sitä kärsivällisyyttä se todellakin vaatii! :D Kannattaa kuitenkin kokeilla, lopputuloksesta nauttii sitten pitkään :)

      Poista
  3. Kiitos, Hyvät ohjeet.. en ole mikään käsityöihminen mutta tämän saatan tehdä =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

DIY: ikkunalautojen uudistus

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti